10 elokuuta, 2016

Vauhdikkaasti etenee

Rakennusprojekti on edennyt taas vauhdilla. Lattian valusta ja samalla viime postauksestakin on vierähtänyt jo muutama viikko (hupsis :D). Syynä hiljaiseloon blogin puolella on yksinkertaisesti kiire. Jatkossa kuitenkin yritämme kirjoittaa useammin, kun rakentaminen taas edistyy ja on uusia juttuja joista kirjoittaa. Tänään Bloggerin avatessani muuten huomasin, että blogia on katseltu jo reilusti yli 1000 kertaa! Sen kunniaksi Veera kirjoittaa DIY postauksen (D=do I=it Y=yourself=tee se itse). Se tulee liittymään räsymattoihin, mutta siitä lisää vähän myöhemmin. Btw Veera on kirjoittanut tämänkin postauksen.




 Mökissämme on tällä hetkellä sisäseinät, lattia valettu ja ovetkin on asennettu. Valkoinen maali alkaa olla jo aikalailla maalattu niihin kohtiin, joihin sitä nyt tulee. Niin myös sokkeli, mutta itse mökki on vielä hirren luonnollisessa värityksessä.




Sisätöitä on myös aloitettu. Itse olemme tasoittaneet seiniä ja maalanneet niihin pohjamaalin. Sähkö- ja ilmaistointityöt ovat myös vauhdissa. Huomasimme eilen, että yksi Ilmastointiputki oli takan piipun tiellä. Äiti kerkesi jo panikoida että nyt täytyy suunnitella kaikki uudelleen, vaikka hätä ei ollut tämän näköinen, sillä putki on siirrettävissä.




Tältä näytti Veeran huone, kun seinien teko oli vielä vaiheessa. Huonekoko ei ole hirveän iso, mutta tilaa saa käytettyä hyvin hyödyksi esim. parvisängyn avulla. Sellaisen itse aion hankkia, mutta ei vielä hajuakaan mistä. Esim. Ikeasta löytyisi ihan kiva valkoiseksi petsattu puinen vaihtoehto, mutta se on liian korkea ellei jalkoja itse rupeaisi lyhentämään.




                                        Nautinnollista päivänjatkoa Vinha Vesselinkin puolesta!

ps. muista vastata kyselyyn blogipostauksien pituudesta! Se tehdään nimettömänä ja se vie vain napin painalluksen verran aikaa. Mobiiliversiosta täytyy siirtyä internetversioon jotta kysely tulee näkyviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain asialliset kommentit julkaistaan.